ASIAKASTARINA
Finnair – järjestelmätoimittajasta luottokumppaniksi.
Finnairin ja Fatmanin asiakassuhde alkoi jo vuonna 1998.
Finnairin ja Fatmanin asiakassuhde alkoi jo vuonna 1998 kiinteistötietojärjestelmän toimittamisella. Vuosien varrella yhteistyö on kehittynyt monimuotoiseksi ja kattamaan mm. kiinteistöhallinnan kokonaisjärjestelmän.

Yksi keskitetty järjestelmä, tieto Finnairin omassa hallinnassa.
Finnair ryhtyi vuonna 2008 käyttämään uutta kiinteistöhallinnan kokonaisjärjestelmää, johon oli lisätty sovellukset turvallisuuden- ja ympäristönhallintaan. Finnair halusi myös siirtyä useiden eri palveluntuottajien raportointikanavista yhteen yhteiseen raportointijärjestelmään, missä tieto olisi täysin Finnairin omistuksessa ja hallinnassa.
Kokonaisjärjestelmän haluttiin olevan keskitetty ja automatisoitu ratkaisu, jossa tiedot tallentuisivat yhteiseen tietokantaan. Tällöin tarvittavat kiinteistötiedot olisivat sekä sisäisten että ulkoisten toimijoiden käytettävissä. Hankinnalla tähdättiin myös prosessien kehittämisen kautta toiminnan tehostamiseen ja tuottavuuden kasvattamiseen.
Järjestelmätoimittajasta luottokumppaniksi.
Finnairille toimitettu kiinteistöjohtamisen kokonaisjärjestelmä piti sisällään muun muassa:
- tila- ja vuokrahallinnan työkalut
- kiinteistöjen toiminnanohjauksen
- kunnossapidonhallinnan sovellukset
- myöhemmin langattomaan tekniikkaan perustuvan sisäolosuhteiden seurannan
- graafisen tilahallinnan.
Käyttöönottoprojektiin liittyi kattavasti konsultointia ja koulutusta uusien ja tehokkaampien toimintamallien käyttöönottamisen tiimoilta.

ASIAKKAAN SANOIN
”Olemme olleet tyytyväisiä kumppanimme nopeaan reagointikykyyn ja muuttuvan toimialamme tuntemukseen.”
”Yhteistyömme alkoi aluksi vain kiinteistötietojärjestelmän toimittamisesta, mutta on laajentunut luottamuksen kautta myös asiantuntijapalveluihin. Eräs osoitus kumppanimme asiantuntijuudesta ja kyvykkyydestä on omistamiemme kiinteistöjen kiinteistöveroinventoinneista saavuttamamme merkittävät taloudelliset hyödyt. Olemme olleet myös tyytyväisiä kumppanimme nopeaan reagointikykyyn ja muuttuvan toimialamme tuntemukseen.”
Pekka Kuosmanen → apulaisjohtaja, Finnair Oyj
