ASIAKASTARINA
Luotea – parempaa tiedolla johtamista.
Luotea (entinen L&T) on parhaillaan kehittämässä uutta kiinteistötiedon hallintajärjestelmää yhdessä Fatmanin kanssa.
Järjestelmän on tarkoitus mahdollistaa asiakkaille parempaa tiedolla johtamista kerätyn kiinteistötiedon perusteella. Käytännössä se tuottaa sellaista tietoa, jonka avulla asiakas voi tehdä fiksumpia päätöksiä.

Näkyvyys siihen, mitä kiinteistössä tapahtuu.
Kiinteistötiedon hallintajärjestelmän avulla asiakas pääsee näkemään, mitä kiinteistössä tapahtuu. Järjestelmä kertoo esimerkiksi, millaiset ovat kulutuslukemat, millaisia ennakkohuoltotöitä tehdään sekä millaisia mahdollisia vikailmoituksia kiinteistössä esiintyy.
Projektin ensimmäinen johtoajatus on ollut se, kuinka Luotea voisi palvella kiinteistön loppukäyttäjää entistä paremmin. Samalla järjestelmä tuo lisää näkyvyyttä myös Luotean omille työntekijöille.
ASIAKKAAN SANOIN
”Mehän emme ole tehneet tässä järjestelmää Luotealle, vaan asiakkaille ja asiakkaan asiakkaille.”
Petri Kuismin → kehityspäällikkö, Luotea
Kehitetty ketterästi yhdessä.
Järjestelmää on kehitetty yhdessä Fatmanin kanssa ketteriä menetelmiä hyödyntäen. Fatman on erikoistunut nykyaikaisten, helppokäyttöisten ja mobiilioptimoitujen sovellusten tuottamiseen tiedolla johtamisen tueksi.
”Käytännössä kahden viikon välein Luotea on saanut meiltä ominaisuuksia testattavakseen. Testaus on äärimmäisen tärkeä osa tätä meidän ketterää projektiamme, koska siinä nähdään välittömästi se, mitä lopputulos tulee olemaan”, kertoo Fatmanin Vice President Ville Hentilä.

ASIAKKAAN SANOIN
”Jos puhutaan trendeistä, niin tiedolla johtaminen ja tiedon hyödyntäminen erilaisissa palveluissa ohjasivat meidät tämän järjestelmän kehittämiseen.”
Antti Niitynpää → liiketoimintajohtaja, Luotea
Kehitystyö jatkuu yhdessä tulevaisuudessakin.
Hentilän mukaan yhteistyö Luotean kanssa on ollut monessakin mielessä poikkeuksellinen. Hän kokee, että Luotea on sitoutunut projektiin todella hyvin aina käyttäjästä lähtien. Projektin alusta asti on ymmärretty se, kuinka paljon IT-projekti vaatii panostusta myös tilaajalta, jotta se saadaan kunnialla maaliin.
”Tämä hankehan ei pääty koskaan. Virallisesti projekti päättyy tämän vuoden loppuun mennessä, mutta siitä se työ itse asiassa vasta alkaa. Meillä molemmilla, niin Fatmanilla kuin meilläkin, ovat aivot raksutelleet ja jatkokehityslaariin on tulossa paljon sellaista, mitä päästään työstämään sitten, kun tämä perustoimitus saadaan ensin valmiiksi”, Kuismin summaa.
Katso lisätietoja yhteistyöstä Luotean kanssa alla olevalta videolta.
